PienennäSuurenna
Aivohalvaus- ja dysfasialiitto ry

Ajankohtaista

1.2.2010 14.31

Masennus yleistä aivoinfarktin jälkeen, myös omaiset tarvitsevat tukea

Aivoinfarktipotilaista jopa yli puolet kärsii merkittävistä masennusoireista jossakin vaiheessa sairastumisensa jälkeen, selviää psykologian lisensiaatti Anu Bergin tuoreesta väitöksestä.

Bergin mukaan masennusoireet alkavat useimmiten kahden ensimmäisen sairastumista seuranneen kuukauden aikana. Noin puolella alkuvaiheessa masentuneista masennusoireet jatkuvat vielä ainakin 1-1,5 vuoden päästä sairastumisesta.

 

Aivoinfarktipotilaat, joiden neurologiset oireet olivat vaikea-asteisia, olivat muita useammin masentuneita. Aivohalvausoireiden ja masennuksen yhteys oli merkitsevä puolen vuoden - vuoden päästä sairastumisesta, minkä jälkeen oireiston vaikea-asteisuuden ja masennuksen yhteys taas väheni. Afasia tai mikään muu yksittäinen kognitiivinen oire tai vaurion paikka ei noussut keskeiseksi masennuksen selittäjäksi. Tässä tutkimuksessa miehet olivat naisia useammin masentuneita 1,5 vuoden päästä, mikä on yllättävää, sillä naiset ovat yleensä alttiimpia masennukselle. Miesten masennus saattoi myös tulla esille ensi kertaa vasta 1 - 1,5 vuoden päästä sairastumisesta.

 

Puolisot jopa masentuneempia kuin sairastuneet

 

Bergin tutkimuksesta käy ilmi, että aivoinfarktipotilaiden puolisot olivat jopa masentuneempia kuin sairastuneet itse. Puolisoista 33 - 38 prosenttia kärsi vähintään lieväasteisesta masennuksesta ja muista potilaan läheisestä 19-23 prosenttia. Puolisoiden uupumus oli myös yleistä.

 

Omaisen masennusoireet varhaisessa sairastumisen jälkeisessä vaiheessa olivat yhteydessä potilaan neurologisen oireiston vaikea-asteisuuteen ja potilaan korkeaan ikään. Omaisen myöhemmän masennuksen paras selittäjä oli omaisen alkuvaiheen masentuneisuus. Omainen oli usein sekä uupunut että masentunut, vaikka näiden taustatekijät eivät olleetkaan samoja. Käytännön arkitoimissaan apua tarvitsevien potilaiden puolisot ja miespotilaiden vaimot olivat muita ryhmiä uupuneempia.

 

Masennuksen tiedetään huonontavan monella tavalla toipumisennustetta ja heikentävän elämänlaatua. Aivoinfarktipotilaan mielialan arviointi pian sairastumista seuraavan akuuttivaiheen jälkeen on tärkeää, ja riskipotilaiden seurannan tulisi myös jatkua riittävän kauan. Omaisten masennusriskin arviointiin ei riitä potilaaseen tai infarktiin liittyvät tiedot. Myös aivoinfarktipotilaiden lähiomaisten hyvinvoinnin ja voimavarojen arvioinnin olisikin hyvä kuulua aivoinfarktipotilaan kuntoutussuunnitelmaan.

 

Anu Bergin väitöskirja tarkastettiin 29.1.2010 Helsingin yliopistossa.

 

 

Helsingin yliopiston tiedote 26.1.2010


Palaa otsikoihin