Afasiatyöstä valtakunnalliseksi liitoksi

Afasiatyö alkoi Suomessa jo 1960-luvulla, kun tamperelainen afasiaryhmä kokoontui puheterapeutin johdolla. Ensimmäinen yhdistys perustettiin Helsinkiin 1970-luvun alussa.

Professori Harry Freyn johdolla kokoonnuttiin 1970-luvun puolivälissä pohtimaan valtakunnallisen liiton perustamista. Yhdistystoimintaa ja sopeutusvalmennuskurssitoimintaa järjestettiin eri puolilla maata ja ammattihenkilöt näkivät tarpeelliseksi valtakunnallisen järjestön perustamisen. Perustava kokous oli vuonna 1977. Varsinaiseen toimintaan lähdettiin syyskuussa 1979 Raha-automaattiyhdistyksen 10 000 vanhan markan turvin.

Kolmihenkinen työryhmä, silloinen liiton hallitus ja vastavalittu puolipäiväinen uusi toiminnanjohtaja, asettivat kovat tavoitteet: taloudellisen toimivuuden takaaminen ja koko kuntoutustoiminta liiton vastuulle ja järjestettäväksi.

Tavoitteet eivät olleet pieniä. Työryhmällä oli paljon tehtävää. Oli tuotettava tiedotus- ja esitemateriaalia, saatava yhdistystoiminta koko maata kattavaksi ja kasvatettava jäsenmäärää. Toiminta vaati tietysti paljon yhteistyötä, jota tehtiin mm. neurologien kanssa. Tämän lisäksi liitto oli tiiviissä yhteistyössä muihin Pohjoismaihin. Koska järjestö oli olemassa, oli luonnollisesti myös luotava toimiva hallinto, toimistopalvelut ja kirjanpito pankkisuhteineen.

Afasialasten Tuki ry mukaan toimintaan

Vuoden 1980 talvikokouksessa liiton hallitus päätti, että toimintaan hyväksytään mukaan Afasialasten Tuki ry. Ensimmäiset afasiapäivät pidettiin Turussa samana vuonna. Osanottajamäärä oli suuri, tulijoita olisi ollut paljon enemmänkin. Päivillä luennoitiin aikuisten ja lasten asioista.

1980-luvulla perustettiin yhdistyksiä, luotiin yhdistyskoulutus, puheenjohtajapäivät ja jatkettiin valtakunnallisia koulutuspäiviä. Maa jaettiin viiteen osaan ja Suomeen luotiin aluesihteeriverkosto. Liitolla oli viisi aluetoimistoa ja niissä työntekijät. Työpäivät aluetoimistoissa olivat alusta alkaen työntäyteisiä, ylityöntäyteisiä.

Kuntoutuksen lakimuutokset

Koko kuntoutuksen lainsäädäntö muuttui 1980-luvun alussa. Kuntoutuksen järjestäjiksi tulivat Kela ja sosiaalihallituksen lisäksi keskussairaalat. Liitossa kuntoutuksen rahoittajana on aina ollut myös Raha-automaattiyhdistys.

Liitto on alusta alkaen panostanut kuntoutuksen järjestämiseen jäsenilleen. Alkuun kuntoutuksen järjestäminen vaati paljon työtä, koska toiminnalle ei ollut yhtenäistä tilaa kuten nykyisin. Toiminnanjohtajan työ olikin pitkälti matkalaukkuelämää. Vierailin ympäri maata ja neuvottelin sekä lisähenkilökuntaa että sopeutumisvalmennuskursseja jäsenille. 1980-luvulla aloitettiin myös lasten ja nuorten kurssitoiminta. Kuntoutuksen voimakkaan kasvun lisäksi liitto myi terapiapalvelua.

Materiaalin ja tiedotuksen tarve oli loputonta. Helsingin yhdistyksen perustama Välkky-lehti muutettiin valtakunnalliseksi liiton lehdeksi. Viestinnän saralla yhteistyö ja Raha-automaattiyhdistyksen jäsenyys olivat merkittäviä. Ilman taloudellista tukea moni tiedotuskampanja olisi jäänyt tekemättä. Tärkeää oli myös yhteistyö muiden neurologisten järjestöjen kanssa. Yhteistyö on jatkunut muiden vastaavien liittojen ja järjestöjen kanssa tähän päivään saakka.

Dysfasia ja tulevaisuus

Dysfasiasta muodostui liitolle suuri projekti ja mittava työsarka. Kovasta tavoitteesta pidettiin arvovaltaisessa työryhmässä kiinni: oli saatava viisi lasten kuntoutusohjaajaa kaikkiin yliopistosairaaloihin. Liiton tavoite täyttyi. Oulun, Kuopion ja Tampereen yliopistollisissa sairaaloissa on edelleenkin dysfaattisten lasten kuntoutusohjaaja.

1990-luku oli edelleen liiton rakentamisen voimakasta aikaa. Suuret rakennusprojektit vietiin kunnialla läpi ja liitolle saatiin toimivat ja täynnä toimintaa olevat talot Hirvensalon saarelle Turkuun. Talot mahdollistivat uusia toimintamuotoja. Nuortentalo ja kommunikaatiokeskus pääsivät aloittamaan toimintansa. Myös liitolle tärkeä kuntoutustoiminta pääsi laajentumaan kasvavan tarpeen myötä, kun erityisosaamiskeskus Suvituuleen saatiin ajanmukaiset ja toimivat kuntoutustilat suurillekin ryhmille.

Valtakunnallista toimintaa ei silti hetkeksikään unohdettu. Aluesihteerien määrä kasvoi seitsemään ja jonkin aikaa kaksikin dysfasiatyöntekijää jatkoivat tinkimätöntä työtään. Liiton jäsenmäärä kasvoi yli 10 000 jäsenen, mikä merkitsi myös sitä, että liitosta tuli jäsenmääränsä puolesta suuri vammaisjärjestö. Vuonna 1998 pidetty kansainvälisen afasiajärjestön kokous osoitti, miten 16 maata ympäri Eurooppaa arvostivat liiton työtä.

2000-luvulla vahvistamme organisaatiota ja oikeuksien valvontaa. Uusien toimikuntien työ tarkentaa lasten ja aikuisten asioissa tietotaidon kasvua liitossamme. Suuri haaveeni, uudet lehdet, oma lehti dysfasiasta ja oma aivoverenkiertohäiriöistä, toteutui vihdoin. Uudet tasokkaat henkilöstövalinnat takaavat liiton työn jatkumisen.

Tekstin kirjoittaja on järjestöneuvos, yhteyspäällikkö Terttu Elo, joka toimi pitkään liiton toiminnanjohtajana.