PienennäSuurenna
Aivohalvaus- ja dysfasialiitto ry

Kansainvälinen yhteistyö

Aivohalvaus- ja dysfasialiitto ry on mukana kansainvälisessä toiminnassa edistääkseen edustamiensa ryhmien oikeuksienvalvontaa. Toimimme sekä  pohjoismaisella tasolla että EU-tasolla. Osin yhteistyötä on tehty myös muiden maiden kanssa.

Liitto on edustettuna pohjoismaisessa afasianeuvostossa, johon kuluvat myös Ruotsin, Norjan ja Tanskan afasiajärjestöt. Pohjoismaisen afasianeuvoston toiminta sisältää puhevammaisten oikeuksienvalvontaa ja kokemusten vaihtoa sekä yhteisiä projekteja ja seminaareja.

Neuvoston jäsenet ovat myös edustettuna Aphasia International Association (AIA) -järjestössä. Kansainvälisenä organisaationa AIA tiedottaa maailmanlaajuisesti puhevammaisten tarpeista ja välittää tietoa afasiasta. AIA:n toteuttama projekti afasiasta on tuottanut tietopaketin 33 kielellä. Lisätietoja

AIA edustaa puhevammaisia myös Euroopan Vammaisfoorumissa (EDF), joka on tärkeä kanava kansainväliseen vammaispoliittiseen päätöksentekoon vaikuttamiseen.

Pohjoismainen aivoverenkiertoon sairastuneiden yhteistyöverkosto Nordic Stroke Associationin (NSA) tavoitteena on edistää aivoverenkiertohäiriöiden ehkäisyä ja tiedotusta. NSA:n jäseniä ovat liittomme lisäksi vastaavat Stroke-järjestöt Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta.

Liitto on myös jäsenenä Stroke Alliance For Europe (SAFE ), jonka tavoitteena on välittää tietoa ja vaikuttaa aktiivisesti aivoverenkiertohäiriöiden ennaltaehkäisyyn, hoitoon ja kuntoutukseen sekä toimia aivoverenkiertohäiriön sairastaneiden, heidän perheidensä ja ammattilaisten tukena ja yhteisenä vaikuttajana.


 

Aivohalvaus- ja dysfasialiitto on myös maailman AVH-järjestön WSO:n (World Stroke Organization) ja eurooppalaisen AVH-järjestön ESOn (European Stroke Organisation) jäsen.


Verkostoituminen kansainvälisesti edistää mahdollisuuksiamme vaikuttaa edustamiemme ryhmien oikeuksien valvontaan yhä globalisoituvassa yhteiskunnassa.

 

 

Kansainvälisiä tapahtumia

 

The 7th World Stroke Congress

October 13 - 16, 2010 Korea

 

World Stroke Day 2010

October 29, 2010