Kuntoutus ja palvelut
Aivohalvaus- ja dysfasialiitto ry:n kuntoutus on osa lääkinnällistä kuntoutusta. Liiton tarjoama kuntoutus on ensisijaisesti sopeutumisvalmennustoimintaa – kursseja on sekä aivoverenkiertohäiriön sairastaneille omaisineen että dysfaattisille lapsille ja nuorille sekä heidän perheilleen. Yksilökuntoutusta on tarjolla vain alueellisena palveluna.Kuntoutuksen kentässä liiton tehtävä on toimia oikea-aikaisen, moniammatillisen kuntoutuksen edistäjänä ja kuntoutujien oikeuksienvalvojana.
Osana kuntoutustoimintaa Suvituulessa toimii Kommunikaatiokeskus, jossa on tarjolla puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointimenetelmiä, tietokoneohjelmia ja apuvälineitä. Kommunikaatiokeskuksen ensisijainen tehtävä on toimia tiedon välittäjänä puhevammaisten asioissa.
Nuoren, jolla on kommunikoinnin vaikeuksia, kuntoutumisen osana on opettelu itsenäiseen elämään. Tätä tukevaa toimintaa on tarjolla liiton Nuortentaloissa.
Liiton tehtävä on tiedon jakaminen ja koulutus. Koulutusta tarjotaan jäsenistön lisäksi sekä suurelle yleisölle, ammattilaisille että päättäjille.




